perjantai 17. tammikuuta 2014

Lentokoneella lennettiin Japaniin.

Japanissahan sitä tuli käytyä ja pitäähän siitä nyt muutaman kymmenen päivitystä siispä tehdä!

Tässä siis ensimmäinen.

Lensimme Osakaan suorana lentona Helsingistä, ja se kesti noin yhdeksän tuntia. Nukuttua ei saatu luonnollisesti yhtään.

Kun saavuimme perille, kello oli Suomen aikaa jotain kolme yöllä ja paikallista aikaa kymmenen aamulla. Kiukuttelun ja sekoilun kautta pääsimme lentokentän Starbucksiin odottelemaan Kiotoon lähtevää junaa. Kioto oli ensimmäinen kohteemme.


Itkupotkuraivarikiukuttelukuva. Tältä me näytettiin sen jälkeen kun oltiin viimein saatu ostettua liput Kitoon menevään paikallisjunaan (paljaistuivat vielä myöhemmin vääränlaisiksi lipuiksi...).

Japanin Starbuckseista saapi Matcha-tee-lattea, eli vihreästä teestä tehtyä lattea (vihreä litku edessäni). Mielenkiintoista, suosittelen! Maku voi tosin vaatia totuttelua. Japani on muutenkin täynnä kaikkea vihreä tee-settiä, esim. jäätelöä ja karkkia. Niklaksen edessä kasvisnakkieväitä, jotka tulivat tarpeen piiiitkällä matkalla. 


JA VIIMEIN HOSTELLILLA tunnin junamatkan jälkeen. Yövyttiin aika monessa paikassa reissun aikana jossa oli tuollaiset pedit. Ihan kivoja, patjat olis voinut olla paksumpia. Paksut peitot oli ihania.




Tästä sitten seikkailemaan kunhan jet lagista selvittiin!

Lisää seuraavassa jaksossa, さよなら!

2 kommenttia:

  1. Oooh! Odotan päivityksiäsi innolla. :)
    Toivottavasti oli hyvä reissu, vaikka alkumatkasta jotain itkupotku raivareita saittekin näemmä? :D

    Hassua että sain joululahjaksi matcha-teepussin. Tee oli mukavan pehmeää ja mukava ruuan jälkeen. :D Oli jännän makuinen. Lattena en oo kyllä kokeillut.

    Tervetuloa takaisin Suomeen! ^__^

    T: Othello

    VastaaPoista
  2. Matka oli pitkä ja kun on valvonut lähemmäksi vuorokauden ja on vieraassa maassa niin itkupotkuja saattaa tulla :)

    Matcha on kyllä sellaisenaankin hyvää! Pitääpä itsekin hankkia. :)

    VastaaPoista